Kala-akvaario (Fish Only)

MerivesiWiki
Versio hetkellä 14. helmikuuta 2012 kello 16.23 – tehnyt Akutila (keskustelu | muokkaukset)

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kala-akvaario poikkeaa riutta-akvaariosta siten, ettei siellä pidetä ollenkaan koralleja, muita selkärangattomia, eikä elävää kiveä. Moni harrastaja ajattelee nopeasti, että tämän tyyppinen akvaario olisi helppohoitoinen mutta näin ei ole. Kala-akvaarioihin hankitaan yleensä paljon kaloja, varsinkin sellaisia jotka eivät ole riuttaturvallisia korallien syöntitaipumuksiensa takia. Näitä petoja on kuitenkin ruokittava runsaasti, jotta ne eivät söisi altaan muita kaloja ja tämä taas kuormittaa altaasta hurjasti. Koska akvaariossa ei pidetä myöskään elävää kiveä, on akvaarion biologinen toiminta ja suodatus ylläpidettävä muilla keinoin. Näitä keinoja ovat muun muassa riittävän suuri vaahdotin ja ulkoinen biologinen suodatin, joka sisältää esimerkiksi biopalloja.

Perustamis- ja ylläpitokustannuksiltaan kala-akvaario on huomattavasti halvempi ratkaisu kuin koralliriutta-akvaario, sillä esimerkiksi valaistukseen ei tarvitse sijoittaa samanlaisia summia kuin koralliriutta-akvaarion valaistukseen, eikä koralliton akvaario myöskään vaadi samanlaista lisäaineiden syöttöä ja syöttölaitteistoa kuin koralleja sisältävä akvaario. Myös elävän kiven kustannukset jäävät alkuhankinnoista pois. Huomiota on kiinnitettävä kuitenkin riittävän suuren akvaarion hankintaan kalojen aikuiskoot huomioden, sekä riittävän isoon vaahdottimeen sekä muuhun vedensuodatukseen.

Kala-allasta perustettaessa on myös mietittävä, että tulevatko pelkät kalat tuomaan ajan kanssa riittävästi mielenkiintoa harrastuksen jatkumoon. Kala-allas voi siis olla myös pidemmän päälle hieman tylsä ilman niitä mielenkiintoisia selkärangattomia, joita riutta-altaisiin laitetaan. Useat kalat ovat myös hyvin pitkäikäisiä (jopa yli 20 vuotta), joten uutuudenviehätyksestä nauttivalle harrastajalle mielenkiinnon ylläpitäminen voi olla haasteellista. Tämä allastyyppi on Suomessa ehkä harvinaisin merivesiakvaariotyyppi, mutta esimerkiksi Sea-Lifessa on lukuisia tämäntyyppisiä merivesialtaita.

Henkilökohtaiset työkalut