Muut selkärangattomat

MerivesiWiki
Versio hetkellä 25. kesäkuuta 2012 kello 21.09 – tehnyt Kaa (keskustelu | muokkaukset)

(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Meriakvaariossa pidetään usein kalojen ja korallien lisäksi muita selkärangattomia eläimiä. Nämä ovat omalta osaltaan tärkeä osa akvaarion toimivuutta. Monet selkärangattomat ovat sellaisia, joita ei juuri näe päiväsaikaan niiden yöaktiivisuuden vuoksi. Nämä eläimet liikkuvat kivien koloissa ja etsivät ruokansa akvaarion pohjasta, kivistä tai suodattavat sitä vedestä. Kalojen ruokinnasta ylijäävä ruoka tulee useasti niiden ravinnoksi tavalla tai toisella, eikä näitä tarvitse juuri erikseen ruokkia. Nämä toimivat siis pitkälle altaan talonmiehinä.

Monia selkärangattomia tulee usein elävänkiven mukana. Kaikki näistä ei ole täysin toivottuja, ja osa menehtyykin altaan kypsytysvaiheissa.

Altaaseen tarkoituksella hankittuna selkärangattomia ovat esimerkiksi erilaiset kotilot, katkaravut, meritähdet, merisiilet, merimakkarat, viuhkamadot jne..

Sisällysluettelo

Katkaravut ja muut ravut

Amboinensis.jpg

Riutoissa voi pitää monia erilajisia katkarapuja samanaikaisesti ja näillä on usein tärkeitä tehtäviä suoritettavana. Tutuimmat katkaravut riutta-altaissa ovat puhdistajaravut (lysmata amboinensis, lysmata debelius). Nämä ravut roikkuvat usein päivisin kivien alapinnalla ja pitävät huolen kalojen loisten häädöstä nyppimällä ne irti kalan ihosta ja kiduksista. Kaloille tämä symbioosi on tuttua ja ne itse hakeutuvat rapujen luokse hoidettaviksi, jos kärsivät ulkoloistartunnasta. Myös petokalat (simput, mureenat) osaavat kunnioittaa tätä rapujen työtä ja antavat rapujen mennä suuhun asti puhdistamaan kiduksia.

Lysmata- suvusta löytyy muitakin lajeja, mutta näillä ravuilla on riutassa muita tehtäviä hoidettavana. Näistä tutuimpia ovat Lysmata wurdemanni ja Lysmata kuenkenthali, jotka ovat erikoistuneet monia riuttaharrastajia kiusaavien lasiruusujen (Aiptasia sp.) tuhoamisessa.

Wurdemanni.jpg

Monet katkaravut lisääntyvät akvaarioissa, mutta tehokkaiden pumppujen ja tekniikkalaitteiden vuoksi nämä ravujen larvat joutuvat usein korallien ruuaksi. Meriharrastajat ovat näitä rapuja useammankin kerran yrittäneet kasvattaa, kuitenkin siinä epäonnistuen. Rapujen poikaset ovat erittäin herkkiä ja käyvät monia larvavaiheita läpi ensimmäisten elinviikkojensa aikana.

Muita altaaseen hankittavia rapuja löytyy erakkoravuista (calcinus-suku), joiden hankinnassa on hyvä kiinnittää huomiota pariin asiaan. Osa erakkoravuista kasvavat kohtuu kookkaaksi ja kasvaessaan rapu vaihtaa kotiloa jossa elelee. Tätä varten olisi altaaseen hyvä laittaa muutamia tyhjiä kotilonkuoria, joista erakkorapu voi vaihdon tullessa valita sopivan. Jos vaihtokuoria ei löydy, erakkorapu lähtee saalistamaan sellaisen altaan eläviltä kotiloilta tappaen ne. Erakkoravut raastavat kivien pinnoilta leviä, mutta hyväksyvät myös korvaavan ruuan jota kaloilta jää yli ruokaillessa. Pienikokoiset lajit esimerkiksi punajalkaisista erakkoravuista (Calcinus tibicen, Paguristes cadenati) ovat usein täysin riuttaturvallisia.

Koralliravuksi kutsutut Stenopus - suvun ravut ovat myös yleinen näky riutta-altaissa. Nämä ravut ovat riuttaturvallisia, mutta sietävät huonommin samanlajinsa edustajia ellei hyvällä tunnistustaidolla tai tuurilla saa altaaseen eri sukupuolta olevat yksilöt.

Muita meriakvaarioissa tavattuja rapuja ovat Percnon gibbesi "Sally lightfoot crab", Rhynchocinetes durbanensis sekä pienikokoisimmat riuttahummerit ( Enoplometopus - suku).

Meritähdet

Riutassa pidettäviä meritähtiä löytyy useampia erilaisia. Näistä tunnetuimpia ovat käärmemeritähdet (ophiolepis, ophiocomina, ophiomastix- suvun tähdet). Käärmemeritähdet asustavat joko kivien koloissa tai kivien alla pitäen ne detrituksesta ja ruuanjäämistä puhtaana. Valtaosa näistä ovat riuttaturvallisia, pois lukien vihreä meritähti (Ophiarachna incrassata), joka on tiettävästi loukuttanut akvaariosta pieniä kaloja.

Muita riutassa pidettäviä meritähtiä löytyy enemmän kivissä ja laseilla liikkuvista lajeista (Linckia, Fromia, Echinaster -sukuiset tähdet). Näiden ruokavalion on oltava monipuolisempaa kuin mihin usein riutta-altaissa pitkäaikaisesti pystytään ja siksi nämä kuolevatkin usein ennenaikaisesti.

Fromia.jpg Celerina.jpg Superba.jpg Musta.jpg

Merisiilet

Gratilla.jpg

Merisiilet ovat meriakvaarioissa tehokkaita levänsyöjiä. Tunnetuimmat näistä ovat pienimpien lajien joukossa oleva siniraidallinen, Mespilia globulus sekä monivärisempine piikkeineen liikuskeleva Tripneustes gratilla. Näistä molemmat siilet ovat myrkyttömiä ja riuttaturvallisia. Mespilia globulus syö pääasiassa kuitu- ja viherleviä, kun Tripneustes gratilla syö näiden lisäksi myös purppuran väristä kalkkilevää.

Koska siilit syövät melkein kokoajan niiden liikkuessa, tulee akvaarion luonnollisen levänkasvun olla sellaista ettei se pääse loppumaan kesken. Suuremmat lajit ovat hyväksyneet ruuakseen myös korvaavat levävalmisteet (nori-levä, wakame), mutta pienemmissä altaissa nämä siilit jäävät usein lyhytikäisimmiksi ruuan puutteen vuoksi. Voidessaan huonosti siili alkaa pudottelemaan piikkejään, eikä tämän jälkeen sen pelastamiseksi ole juuri mitään tehtävissä.

Luonnon merenrantojen kivikoissa tavattu musta pitkäpiikkinen siili (Diadema - suku) on myös tuttavuus meriharrastajien riutoissa. Näiden siilien ruokatottumukset ovat laajat ja kookkaana lajina voi syödä akvaarion kiviltään ns. täysin puhtaaksi. Näiden ei tiedetä syöneen koralleja, mutta kaikki levä näille maistuu ja jäljelle jää harmahtava kivenpinta. Tämän siilin ominaisuuksista tärkein huomioitava on sen piikkien kärkissä oleva myrkky, joka aiheuttaa pistokohdassa kipua, turvotusta ja polttelua.

Kotilot

Babylonia.jpg

Meriakvaarioissa pidettäviä kotiloita löytyy monia lajeja, joista yleisimmät ovat levänsyöjiä. Näistä tutuimmat ovat Turbo sp., Trochus sp.,Astrea sp. ja Neritina - suvun kotiloita. Kotilot erottaa helpoiten niiden erilaisesta kuoresta toisiinsa nähden.

Levänsyöjäkotiloita voi altaaseen laittaa oman mielensä mukaisen määrän, mutta on tarkkailtava että luonnollinen levänkasvu on riittävä suhteessa kotiloiden syöntivauhtiin. Nämä kotilot syövät pääasiassa kivienpinnoille ja laseille tulevaa pintakasvustolevää. Pitkänmallisiin tai tupsumaisiin leviin ne eivät juuri koske. Nämä kotilot vetäytyvät usein valoisaan aikaan päivällä osittain näkymättömiin, ja lähtevät levänsyöntireissulle pimeän tultua. Edellä luetelluista levänsyöjäkotiloista Neritina-suvun edustajat ovat monien mielestä kauniimpia selkeine raitoineen, mutta haastavampia pidettäviä. Näille kotiloille on taipuvuutta kiipeillä altaasta ulos ja akvaarion tulisi olla kansilasein peitetty.

Riutta-altaissa voi pitää myös hieman poikkeavan ulkonäön omaavia levänsyöjäkotiloita. Näiden kuoria löytyy usein ulkomailta turistikojujen tarjonnasta niiden kauniin ja sileän, posliinimaisen ominaisuutensa vuoksi. Tähän ryhmään kuuluvat Cyprea - suvun kotilot.

Muita akvaarioissa pidettäviä kotiloita löytyy hiekkakotiloista, joiden tehtävänä on pitää akvaarion hiekkapohja kunnossa. Nämä kotilot kaivautuvat hiekan syvyyksiin, liikkuen siellä ja pitäen hiekan ilmavana. Ruokinta- ja yöaikaan ne nousevat hiekasta esiin ja alkavat pitkanmallisella suullaan hamuilemaan pohjalle jäänyttä ruokaa. Nämä kotilot löytyvät usein hiekasta hiekanpinnan yläpuolelle jääneen sifonin avulla. Tätä elintä kotilot käyttävät ravinnon hankkimiseen, hengitykseen sekä lisääntymiseen. Näistä kotiloista tutuimpia ovat Nassarius - suvun kotilot sekä Babylonia zeylanica / Buccinulum corneum.

Merimakkarat

Merimakkaroita tapaa harvemmin suomalaisissa riutta-altaissa, vaikka niitä luonnossa tunnetaan olevan runsaastikin erilaisia. Tämä johtuu varmaan osittain sen hieman erikoisesta ulkonäöstä ja siitä, että kuollessaan se voi myrkyttää altaan muun eliöstön. Riutoissa tavatut lajit ovat olleet Holohutria- suvun merimakkaroita.

Osa pienemmistä merimakkara lajeista suodattavat ravintonsa kasviplanktonin muodossa vedestä. Toiset tonkivat itse aktiivisesti pohjalietettä ja pitää näin akvaarion pohjan puhtaana. Tästä syystä nämä ovat erittäin tehokkaita talonmiehiä.

Merimakkaroilla on erikoinen tapa puolustaa itseään vihollisilta. Ne puolustautuvat syöksemällä peräaukostaan ulos suuren osan sisäelimiään, jotka ne saavat kasvatettua takaisin. Eläin itsessään ei tästä vahingoitu, mutta vihollinen voi jäädä erittäin tahmean suoliston sekaan eikä kykene liikkumaan.

Merijänikset

Tämä erikoisen näköinen eläin on myös harvemmin riutta-altaissa tavattu tuttavuus, mutta yleisempi kuin edellä mainittu merimakkara. Tämä piiloutuu hyvin värityksensä ja huomaamattoman ulkonäkönsä turvin altaaseen. Yleisimmät lajit ovat Dolabella ja Aplysia - sukuisia.

Merijänikset ovat erittäin tehokkaita levänsyöjiä ja niille kelpaa usein mikä levä vain. Ne voivat vaihtaa ruokavaliotaan jonkin verran elinkaarensa aikana, mutta pysyttäytyvät kuitenkin kasvipitoisessa ruuassa.

Merijäniksien silmät eivät ole täysin kehittyneet, joten ne suunnistavat pitkälle valolähteiden avulla.

Tälläkin lajilla on oma puolustusmekanisminsa vihollisia vastaan. Merijänikset pystyvät erittämään puolustautuessaan punaista mustetta, jonka tarkoitus on hämätä saalistajaa. Merijänikset syövät luonnossa punaisia leviä, joista ne saavat muodostettua tämän värin musteeseensa. Tämä ei ole altaan muille eliöile haitallista eikä merijäönis siitä itse kärsi. Yksi jänis saa kyllä värjättyä täysin reilu 100 litran akvaarion veden, mutta tästä ei tarvitse huolestua.

Henkilökohtaiset työkalut